1. Voi siunas hävittäjä! luuletkos, ettei sinun pidä hävitetyksi
tuleman? ja sinuas ylönkatsoja! luuletkos, ettei sinua ylönkatsota? Koska sinä
olet täyttänyt hävitykses, niin sinun myös pitää tuleman hävitetyksi; koska
sinä olet täyttänyt ylönkatsees, niin sinua pitää jälleen katsottaman ylön.
2. Herra, ole meille armollinen; sillä me odotamme sinua: ole heidän käsivartensa
varhain, niin myös meidän autuutemme murheen ajalla.
3. Kansat pakenevat sitä suurta pauhinaa; pakanat hajoitetaan, kuin sinä korotetaan.
4. Silloin pitää teidän saalinne korjattaman niinkuin perhonen otetaan, ja niinkuin
heinäsirkat karkoitetaan, koska heidän päällensä tullaan.
5. Herra on korotettu; sillä hän asuu korkeudessa: hän on täyttänyt Zionin oikeudella
ja vanhurskaudella.
6. Ja sinun ajallas pitää oleman usko ja voima, autuus, tieto, toimi, ja Herran
pelko pitää oleman hänen tavaransa.
7. Katso, heidän sanansaattajansa huutavat ulkona: rauhan enkelit itkevät haikiasti.
8. Polut ovat autiot, ei käy yksikään enään tiellä; ei hän pidä liittoa, hän
hylkää kaupungit, ja ei pidä lukua kansasta.
9. Hän murehtii,ja maa on surkialla muodolla, Libanon on häpiällä hakattu; Saron
on niinkuin tasainen keto, Basan ja Karmeli ovat hävitetyt.
10. Nyt minä tahdon nousta, sanoo Herra: nyt minä tahdon itseni korottaa, nyt
minä tahdon korkiaksi tulla.
11. Oljista olette te raskaat, korsia te synnytätte; tulen pitää teitä kuluttaman
teidän ylpeytene kanssa;
12. Sillä kansa pitää poltettaman kalkiksi, niinkuin hakatut orjantappurat tulelle
sytytetään.
13. Niin kuulkaat nyt te, jotka kaukana olette, mitä minä olen tehnyt; ja te,
jotka olette läsnä, havaitkaat minun väkevyteni.
14. Syntiset Zionissa ovat peljästyneet, hämmästys on tullut ulkokullattuin
päälle (ja sanovat): kuka on meidän seassamme, joka taitaa asua kuluttavaisen
tulen tykönä? kuka on meidän seassamme, joka voi asua ijankaikkisten hiilten
tykönä?
15. Joka vanhurskaudessa vaeltaa ja puhuu oikeutta; joka vääryyttä ja ahneutta
vihaa, ja vetää kätensä pois, ettei hän ota lahjoja; joka tukitsee korvansa
kuulemasta veren vikoja, ja peittää silmänsä näkemästä pahaa:
16. Hän on korkeudessa asuva, ja kalliot ovat hänen linnansa ja tukeensa: hänelle
annetaan hänen leipänsä, eikä hän ole epäilevä vedestänsä.
17. Sinun silmäs näkevät kuninkaan kunniassansa: ne näkevät maan levitettynä.
18. Sinun sydämes ihmettelee, (ja sanoo:) kussa nyt ovat kirjanoppineet? kussa
ovat neuvonantajat? kussa tämän maailman tutkia on?
19. Etkä myös sinä ole näkevä sitä väkevää kansaa, sitä syväkielistä kansaa,
jota ei ymmärretä, ja oudosta kielestä, jota ei taideta ymärtää.
20. Katso Zionia, juhlakaupunkiamme; sinun silmäs on näkevä Jerusalemin kauniin
asumuksen, majan, jota ei viedä pois, jonka paanuja ei ikänä pidä temmattaman
ylös, ja jonka köysiä ei ikänä pidä katkottaman.
21. Sillä Herra on siellä oleva väkevä meidän tykönämme, ja siellä pitää oleman
leviät virrat ja ojat; ei venheellä taideta mennä sieltä ylitse, eikä laiva
taida sinne purjehtia;
22. Sillä Herra on meidän tuomarimme, Herra on meidän opettajamme; Herra on
meidän kuninkaamme, hän auttaa meitä.
23. Anna heidän pingoittaa köytensä, ei ne pidä kuitenkaan pitämän, niin ei
pidä myös heidän hajoittaman lippua pielten päälle; sillä paljo kalliimpi saalis
pitää jaettaman, niin että ontuvat myös ryöstävät.
24. Ja ei yhdenkään asuvaisen pidä sanoman: minä olen heikko; että kansalla,
joka siellä asuu, pitää oleman syntein päästö.