1. Ja tapahtui ensimmäisenä vuotena toistakymmentä ensimmäisenä
päivänä kolmannessa kuukaudessa, että Herran sana tapahtui minulle, sanoen:
2. Sinä, ihmisen poika, sano Pharaolle, Egyptin kuninkaalle ja hänen kansallensa:
kenen vertaiseksi sinä luulet itses sinun suuruudessas?
3. Katso, Assur oli niinkuin sedripuu Libanonissa, ihanaisilla oksilla, paksuilla
lehdillä, sangen korkia, että hänen latvansa oli kaikkein korkein muiden paksuin
oksain seassa,
4. Vedet tekivät hänen suureksi ja syvyys korkiaksi; hänen virtansa kävivät
ympäri hänen kantoansa, ja ojansa antoi hän vuotaa kaikkien puiden tykö maalla.
5. Sentähden tuli hän muita puita korkiammaksi, ja sai monta oksaa ja pitkää
varpua; sillä hänellä oli kyllä vettä, itsiänsä levittää.
6. Kaikki taivaan linnut tekivät pesänsä hänen oksiinsa, ja kaikki pedot kedolla
poikivat hänen varpujensa alla, ja hänen varjonsa alla asuivat kaikki suuret
kansat.
7. Hänellä oli kauniit ja pitkät oksat; sillä hänen juurillansa oli paljon vettä.
8. Ja ei yksikään sedripuu ollut Jumalan puutarhassa hänen veransa, eikä hongatkaan
olleet hänen oksiinsa verrattavat, ei myös plataneapuut olleet mitään hänen
oksainsa suhteen; ja ei Jumalan puutarhassa ollut yhtään puuta hänen kaltaistansa
kauneudessa.
9. Minä olen sen kauniiksi tehnyt saamaan niin monta oksaa, että kaikki ihanaiset
puut Jumalan puutarhassa kadehtivat häntä.
10. Sentähden sanoo Herra, Herra näin että hän niin korkiaksi tullut on, että
hänen latvansa seisoi suurten ja korkiain paksuin oksain seassa, ja hänen sydämensä
paisui hänen korkeutensa tähden:
11. Sentähden annoin minä hänen kaikkein väkevimmän käsiin pakanain seassa,
joka hänen kanssansa mielensä jälkeen toimittaa; ja minä ajoin hänen pois, niinkuin
hän jumalattomalla menollansa ansainnut oli:
12. Että muukalaiset pakanain tyrannit hänen hävittäisivät, ja hajoittaisivat
hänen, että hänen oksansa vuorella ja kaikissa laaksoissa makaisivat, ja hänen
oksansa murtuneina kaikissa maan ojissa olisivat; että kaikkein kansain maan
päällä täytyy hänen varjoansa paeta, ja sen jättää.
13. Ja kaikki taivaan linnut istuivat hänen langenneilla kannoillansa, ja kaikki
pedot kedolla nojasivat hänen oksiinsa.
14. Ettei enään yksikään puu veden tykönä iso olisi korkeudestansa, eikä sen
latva seisoisi korkiana suurten paksuin oksain seassa, ja ettei yksikään puu
veden tykönä tekisi itsiänsä suuremmaksi muita; sillä heidän kaikkein pitää
maan alle ja kuolemalle annetuksi tuleman, niinkuin muutkin ihmiset, jotka kuoppaan
menevät.
15. Näin sanoo Herra, Herra: siihen aikaan, kuin hän meni alas helvettiin, tein
minä murheen, ja annoin syvyyden peittää hänen, ja hänen virtansa piti oleman
alallansa, ja ne suuret vedet ei taitaneet juosta, ja tein, että Libanon murehti
hänen tähtensä, ja kaikki puut kedolla kuivettuivat hänen tähtensä.
16. Minä peljätin pakanat, kuin he kuulivat hänen langenneeksi, ja että minä
syöksin hänen alas helvettiin niiden sekaan, jotka kuoppaan menevät; ja kaikki
ihanaiset puut maassa, parhaat ja jaloimmat Libanonissa, ja kaikki, jotka olivat
seisoneet veden tykönä, saivat siitä lohdutuksen.
17. Sillä heidän piti myös alas menemän heidän kanssansa helvettiin miekalla
tapettuin tykö, että he hänen käsivartensa varjon alla pakanain seassa asuneet
olivat.
18. Kuinka suureksi sinä (Pharao) luit sinun ylpeytes ja suuruutes niiden ihanain
puiden seassa? Sillä sinun täytyy ihanain puiden kanssa mennä alas maan alle,
ja ympärileikkaamattomain seassa maata, jotka miekalla tapetut ovat. Niin pitää
Pharaolle tapahtuman, ja kaikelle hänen kansallensa, sanoo Herra, Herra.